Kukkiva pihlaja, lapsia leikkimässä

Koululaisten kesäkerhot

Kempeleen seurakunta järjestää 1.-4.-lk:n oppilaille                                                  Kuva: Kirkon kuvapankki/Maria Ojaperä

(kevään luokka-asteen mukaan)

Kesäkerhotoimintaa

1.- 26.6. ja 27.7.-11.8.2020 klo 9-15 maanantaista perjantaihin Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa ja Pyhän Kolminaisuuden kirkolla.

Poikkeuksena kerhoa ei ole juhannusaattona pe 19.6.

Kerhoista ei peritä osallistumismaksua. Huoltajan tulee täyttää kesäkerholaisesta henkilötietolomake, jonka voi täyttää etukäteen nettisivuilla (linkki alempana).

Kerholaisella tulee olla omat eväät mukana, kerhopisteissä on jääkaapit ja mikroaaltouuniit, ruuan säilyttämiseen ja lämmittämiseen. Ruokaa kannattaa ottaa tarpeeksi, syömme lounaan noin klo 11 ja välipalan klo 13-14. Mukaan kannattaa varata myös juomapullo, varsinkin jos sää on lämmin.

Kerhoissa ulkoillaan paljon ja toimitaan lapsilähtöisesti huomioiden se, että lapset ovat kesälomalla. Kerhoista tehdään pieniä retkiä lähiympäristöön.

Ohjattua toimintaa tarjotaan päivittäin.

Lisätietoja kerhoista voi kysyä

Varhaiskasvatuksen lähiesimies Juha Maalismaalta p. 040 7790 312, juha.maalismaa@evl.fi

ILMOITA LAPSESI KESÄKERHOON TÄSTÄ.

Kokkokankaan kesäkerho: Hannele Haataja, puh 044 7790 046; Hilkka Vasala, puh. 0400 429 448; Tuula Pyykkönen, puh. 044  7790 028

Kirkon kesäkerho: Tanja Helenius, puh. 044 7790 052; Sari Korhonen, puh. 0400 279 883; Aila Törmikoski, puh. 0400 429 585