
Lapset ja perheet kirkossa
Kempeleen seurakunnan jumalanpalveluselämään on helppo osallistua myös eri-ikäisten lasten kanssa. Sunnuntain jumalanpalveluksen yhteydessä saarnan aikana on monitoimitilassa lasten kirkkohetki. Ennen jumalanpalvelusta lasten on mahdollista hakea itselleen vapaaehtoistehtäviä kirkkokioskista. Mikkelinpäivänä vietämme yhdessä perheiden iltakirkkoa Vanhassa kirkossa. Tammikuussa edellisen vuoden aikana kastetut lapset perheineen kutsutaan kastettujen sunnuntain iltakirkkoon.
Lasten kirkkohetki
Sunnuntain messussa saarnan aikaan kokoontuu Lasten kirkkohetki kirkon monitoimitilassa. Vapaaehtoisten järjestämään kirkkohetkeen ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset. Lasten kirkkohetki kestää noin 20 minuuttia.
Kirkkokioski
Ennen jumalanpalveluksen alkua (klo 9.30-9.55) kirkon aulassa on avoinna kirkkokioski, josta lapset voivat hakea itselleen vapaaehtoistehtävän. Lapset voivat toimia messuissa monenlaisissa tehtävissä kuten: kirkonkellojen soittajina, kolehdin kerääjinä, kynttilän sammuttajina tai vaikkapa virsikirjojen järjestelijöinä messun jälkeen.
Lasten kanssa ehtoollisella
Nykykäytännön mukaan kastettu lapsi pääsee ehtoolliselle yhdessä huoltajan tai muun vastuullisen/läheisen aikuisen kanssa. Ainoa ehto on, että lapselle on opetettu hänen kehitystasoaan vastaavalla tavalla ehtoollisen merkitys. Päätöksen siitä, annetaanko lapselle ehtoollinen vai siunataanko hänet ehtoollisen yhteydessä, tekee aina lapsen huoltaja. Jos siis lapsi tulee ehtoolliselle muun aikuisen kanssa, on syytä sopia etukäteen huoltajan kanssa, miten lapsen kanssa toimitaan.
Jeesus sanoo: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni." Ehtoollisella lapsi saa kohdata Jeesuksen Kristuksen. Kunpa mahdollisimman moni lapsi saisi kokea messussa tämän yhteyden Vapahtajaan!
Haluatko toimia lasten kirkkohetken ohjaajana tai kirkkokioskin hoitajana?
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Minna Sorvalaan, p. 040 7797705 tai sähköpostilla etunimi.sukunimi@evl.fi.
