Kukkiva pihlaja, lapsia leikkimässä

Kempeleen seurakunnan koululaisten kesätoiminta

1.-2.-luokan oppilaille (kevään luokka-asteen mukaan)

Koululaisten kesätoiminta 2025 ajalla 2.-19.6. (maanantaista perjantaihin, paitsi juhannusviikolla toimintaa ei ole enää pe 20.6.) klo 9-15 päivittäin.

ILMOITTAUTUMINEN AUKEAA 1.5.

Ilmoittautuminen viikolle 23 (2.-6.6.) TÄSTÄ.

Ilmoittautuminen viikolle 24 (9.-13.6.) TÄSTÄ.

Ilmoittautuminen viikolle 25 (16.-19.6.) TÄSTÄ.
 

Kempeleen seurakunnan koululaisten kesätoiminta on ollut suosittua ja kaivattua. Resurssiemme puitteissa pystymme tarjoamaan kesätoimintamahdollisuutta entistä vähemmän, minkä takia olemme rajoittaneet osallistumisen vain koulun 1. tai 2. luokan juuri päättäneille.

Jotta mahdollisimman moni pääsisi edes yhdeksi viikoksi kesätoimintaan, järjestämme ilmoittautumisen viikoksi kerrallaan siten, että jokaiselle viikolle ilmoittaudutaan erikseen.

Kesätoimintaan osallistujalla tulee olla mukana omat eväät, seurakuntakeskuksessa on jääkaapit ja mikroaaltouunit, ruuan säilyttämiseen ja lämmittämiseen. Ruokaa kannattaa ottaa tarpeeksi, syömme lounaan noin klo 11 ja välipalan klo 13-14. Mukaan kannattaa varata myös juomapullo, varsinkin jos sää on lämmin.

Toimintaan kuuluu paljon ulkoilua (säävaraus) ja muutenkin toimitaan lapsilähtöisesti huomioiden se, että lapset ovat kesälomalla. Teemme mahdollisesti kävellen pieniä retkiä lähiympäristöön. Ohjattua toimintaa tarjotaan päivittäin.

Lisätietoja toiminnasta voi kysyä varhaiskasvatuksen lähiesihenkilö: Tanja Helenius 044 7790 052

Lastenohjaajat: Hannele Haataja 044 7790 046; Sari Korhonen 0400 279 883;
Aila Törmikoski 0400 429 585; Hilkka Vasala 0400 429 448 

Koululaisten kesätoiminta 2025, mainos