Päihteet

Onko sinulla vaikeaa rajoittaa biletystä viikonloppuun? Tai vaikeaa lopettaa päihdekäyttöä viikonlopun jälkeen?

Viihdekäytön ajautuminen jokapäiväiseksi ei ole ollenkaan epätavallista. Alkoholin tai muiden riippuvuutta aiheuttavien aineiden väärinkäyttö aiheuttaa usein ongelmia riippuvaisen lisäksi hänen lähipiirissään.

Ongelman tunnistaminen saattaa olla hankalaa, sillä moni riippuvaiseksi joutunut pyrkii peittelemään asiaa. Ongelmakäyttöä yritetään usein selittelemään itselle eri tavoin.

Riippuvuussuhteet voivat näkyä ajan kanssa talousongelmina ja oman hyvinvoinnin heikkenemisenä. Omalla hyvinvoinnilla tarkoitetaan niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalista elämää. 

Ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel kohti parempaa elämää.

Ihminen kohtaa ajoittain hetkiä, jolloin on mahdollista myöntää se, että minulle on syntynyt päihde- tai riippuvuusongelma. Nuo hetket antavat mahdollisuuden käydä asiat läpi oman itsensä kanssa, ja löytää askeleita kohti parempaa elämää.

Älä jää yksin asian kanssa

Kärsitkö omasta tai läheisesi riippuvuudesta? Voit puhua asiasta luottamuksellisesti kanssamme. Voimme etsiä yhdessä ratkaisuja tilanteeseen.

Hae apua ennen kuin tilanne on hallitsemattomissa.

Ota yhteyttä ja sovi tapaamisesta. Apumme on maksutonta, eikä edellytä kirkon jäsenyyttä.

Apua tarjoaa myös Pohteen päihdepalvelutLinkki avautuu uudessa välilehdessä sekä vertaistukea saa helposti AA:n eli Nimettömien AlkoholistienLinkki avautuu uudessa välilehdessä kautta.

Riippuvuus voi koskettaa ketä tahansa meistä
Riippuvuus voi koskettaa ketä tahansa meistä