Päivähoidon katsomuskasvatuksen mentorointi
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Päivän sana

To 16.8.2018
Herra, avaa minun huuleni,
niin suuni julistaa sinun kunniaasi. Ps. 51:17
Kempeleen seurakunta - etusivulle
Sivukartta Tekstin koko   a A A Tulosta sivu

Päivähoidon katsomuskasvatuksen mentorointi

"Päivähoidon katsomuskasvatuksen mentoroinnin lähtökohtana on, että päivähoidon oma henkilökunta toteuttaa katsomuskasvatusta uuden varhaiskasvatussuunnitelman pohjalta ja saa siihen tukea seurakunnalta.

Mentorointi ymmärretään vastavuoroiseksi keskustelusuhteeksi, jossa jaetaan kokemuksia ja näkemyksiä. Suhde perustuu luottamukseen avoimuuteen ja sitoutuneisuuteen.

Mentoroinnnin tavoitteena on tukea kasvatusajattelua ja uskonnonpedagogisia näkemyksiä sekä arjen toimintaa." (Kirkkohallitus, kasvatusasiat)

Kempeleen seurakunnan varhaiskasvatus tulee Kempeleen varhaiskasvatuksen katsomuskasvatusta mentoroinnin avulla. Lastenohjaaja-mentorit Sari Korhonen ja Hannele Haataja käyvät päiväkodeissa pitämässä mentorointia, jolloin he keskustelevat katsomuskasvatuksen asioista päivähoidon henkilökunnan kanssa. Mentorointihetken kysymykset ja tarpeet nousevat varhaiskasvatuksen yksikön arjesta. Mentorit ovat rinnallakulkijoita ja tukijoija, joiden kanssa voi pohtia ja hankkia yhdessä tietoa katsomuskasvatukseen liittyvistä asioista.

Opetushallitus on antanut ohjeet varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen toteuttamisesta ja uskonnollisista tilaisuuksista varhaiskasvatuksessa. Ohjeen pääset lukemaan tästä.

Tästä linkistä pääset tutustumaan Kumppaniksi kulkemaan esitteeseen.

Tästä linkistä pääset tutustumaan Kaksi ikkunaa - uskonto varhaiskasvatuksessa esitteeseen.

Tästä linkistä pääset tutustumaan Uskonnollisia ilmiöitä ihmettelemässä - esitteeseen.