Päivän sana

Su 20.5.2012
Pyhän Hengen odotus
Su 20.5.2012
6. SUNNUNTAI PÄÄSIÄISESTÄ
Pyhän Hengen odotus
Kerran tulee aika – milloin, sen Herra tietää – jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. Sak. 14:7–9.
Ylösnoussut Herramme Jeesus Kristus. Ennen kuin astuit ylös taivaisiin, lupasit meille Pyhän Hengen. Kiitos, että tänäänkin saamme odottaa Pyhää Henkeä, voiman ja rohkeuden antajaa, opastajaa ja uskon vahvistajaa. Anna Pyhän Hengen vetää meitä yhä lähemmäksi sinua, Herramme ja Vapahtajamme.
Päivän luvut: Ps. 27:1–3, 7–9; Ef. 1:16–23; Joh. 17:18–23.
Virsi 116
Sivukartta Tekstin koko   a A A Tulosta sivu

Varhaisnuoret

Varhaisnuorten kerhot

Varhaisnuorisotyön tärkein työmuoto on kerhotoiminta. Kerhoissa kohtaavat suuri joukko varhaisnuoria sekä vapaaehtoisina toimivia nuoria. Kerhotoiminnan runkona käytetään Tyttöjen ja ... Lue lisää

Varhaisnuorten tapahtumat, leirit ja retket

VARHAISNUORTEN KERHOJEN KEVÄTKIRKKO 27.5. Pyhän Kolminaisuuden kirkossa klo 10, perhemessu Lue lisää

Merja Veikkolainen

p. 040 7790 372

**@**